2012/11/15

Paperiaskartelua

Olen varsin hurahtanut näihin paperiaskarteluihin. Pientä näpertelyä, vaikea epäonnistua ja lopputulos niin sievä. Nämä pienet rasiat saavat sisäänsä makeisia tai pikkulahjoja, ja päätyvät koristamaan kuusenoksia. Niissä voisi tosin ojentaa pienen lahjan tai jos oikein näppäräksi tahtoisi ryhtyä, voisi niistä koota kokonaisen joulukalenterin. Kaksitoista rasiaa, kaksi numeroa kuhunkin ja sitten vain täytyisi muistaa laittaa puolivälissä kuuta uudet yllätykset avaajille.

Isoissa laatikoissa on  käytetty tavallista tulostuspaperia, ja somistuksessa vanhan kirjan sivuja. Kirjan sivut taittuivat kuitenkin mielestäni sympaattisemmiksi laatikoiksi ja puoliväliin taiteltu joulutähti on näyttävä koriste. Vastaavissa rasioissa myytiin ala-asteeni luokan joulumyyjäisissä piparminttumakeisia. Me lapset taiteilimme rasiat ja luokkatoverini äiti tähdet. Rasian osaan vielä ulkomuistista ja löytyy sen ohje myös täältä, mutta tähden joudun melkeinpä joka joulu muistelemaan uudelleen. Tähtösen ohjeeseen lisäsi ystävällinen lukijani juuri tänään linkin ja se löytyy nyt tästä.

2 kommenttia:

  1. Kauniita rasioita! Ja kiitokset linkityksestä ohjeeseeni. Mukavia joulunodotushetkiä, Mira

    VastaaPoista