2012/10/25

Viipalepiparit ja painovirhevihulainen reseptissä

Olen lueskellut läpi joululehtiäni vuosien varrelta ja tullut siihen tulokseen, että ei kannata hankkia uusia tänä jouluna. Olen lahjakkaasti unohtanut parin vuoden takaiset jutut, ja viimevuotisistakin löytyy vaikka mitä ihanaa, joka on tullut sujuvasti ohitettua.

Kuvaan pääsi myös jälkiruokalatte ja
uudenuutukainen karkkpurkki.

Eilen lähdin kokeilemaan Koti ja Keittiö (11/11) -lehden viipalepiparireseptiä ja hieman leipoessani ihmettelin, ettei ohjeessa ollut lainkaan sokeria. Ajattelin siinä, että nämä nyt ovat tällaisia tällä kertaa ja varmasti oikein hyviä. No maisteltiin niitä sitten miehen kanssa kun tulivat uunista ja epäilin, että päällä oleva syysflunssa on tehnyt makuaistille tepposet, mutta kyllä mies vahvisti saman: eivät maistu miltään!

Päätin sitten tarkistaa reseptin, josko se löytyisi netistä ja siellähän komeili omalla rivillään "2,5dl sokeria", joka siis lehdestä puuttui täysin. No kuorruttelin kuitenkin tekemäni piparit suklaalla ja strösseleillä ja ovat nuo sen myötä maistuneet niin, että pian on tilaa uudelle erälle, sokerin kanssa leivotulle. Kuvaankin pääsivät.







Tässä nyt lehden nettisivuilta kopiotuna virheetön resepti:

Kaakaonmakuiset viipalepiparit
n. 40 kpl

200 g voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 muna


Koristeluun:
sulatettua suklaata, nonparelleja
1. Sekoita kaikki aineet notkeaksi taikinaksi sähkövatkaimen taikinakoukuilla tai yleiskoneessa.
2. Jaa taikina kuuteen osaan ja leivo ne tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperilla päällystetyille uunipelleille. Paina tangot hieman matalammiksi.
3. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
4. Leikkaa tangot hieman lämpiminä muutaman sentin paksuisiksi vinoiksi viipaleiksi. Koristele halutessasi sulatetulla tummalla tai valkoisella suklaalla ja nonparelleilla.

1 kommentti:

  1. Oijoi, nuo on kyllä pahoja painovirheitä! Onneksi keksit on helppo kuorruttaa ja siten saada makeutta.
    Todella kaunis on tuo uusi karkkipurkkisi.

    VastaaPoista