2011/12/14

Joulukuun 14. päivä "Joulumuorin banaani-suklaa-kakku"

Meinasin, että nyt olisi hyvä aika aloittaa leivonnaisten tekeminen pakastimeen joulua varten. Mitään kovin ihmeellistä en aio varastoon tehdä, kun meitä on kuitenkin iso porukka jouluna meillä juhlimassa, ja jokainen tuo jotakin. Tämä kakkkuohje on kuitenkin siitä mainio, että sillä voi tehdä melkein mitä tahansa. Vielä mainiomman siitä tekee se, että se on kananmunaton. Meidän neljävee oli aikanaan kananmuna-allergikko ja kun kaikki muut ruoka-aineet kuitenkin sopivat, sai tällä ohjeella tehtyä kaikkea mokkapaloista-täytekakkuun ja jopa porkkanakakun. Eli

Perusohje

Kuivat aineet A
3dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Nesteet B
50 g voita tai margariinia sulana
2 3/4 dl vettä

Sekoita keskenään kuivat aineet ja toisessa astiassa nesteet. Sekoita nesteet kuiviin aineisiin mahdollisimman vähän sekoittaen. Paista voidellussa vuoassa  n. 35 min 200 asteessa.

"Jouluisaan Suklaa-banaani-kakkuun" laitoin lisäksi
1tl jauhettua inkivääriä
1tl kardemummaa
1tl kanelia ja
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 banaani muussattuna
3riviä tummaa suklaata rouhittuna (n.50g)
Paistoin kuivakakkuvuoassa.

Vinkkinä mun oma lemppari:

"Raparperipiirakka" (perustaikinasta tulee kaksi pohjaa, täyte yhdelle piirakalle)

Täyte
3-5 raparperin vartta pilkottuna pieniksi (riippuen koosta)
2 tl kanelia
3 rkl fariinisokeria
Pinnalle ripoteltuna keskenään sekoitetut
1,5dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
muutama ruokalusikallinen sulaa rasvaa
Paista 200 asteessa kunnes pinnassa kaunis väri. Tarjoile hieman lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti