2011/11/08

Ohjeet lasinalustähtiin

Tänään kolmevuotiaan avustuksella kuvasimme havainnekuvia lasinalusten teosta. Katsotaan, mihin näistä on: Tarvitset 4kpl 40cm pitkää nauhaan, n. 2,5 cm leveä, jämäkkä pellava tai puuvilla sopii hyvin.

1. Taita nauhat keskeltä kahtia. Aseta nauhat limittäin niin, että ne muodostavat neliön. Viimeinen nauha pujotetaan ensimmäiseen muodotuvan lenkin läpi, jolloin neliö sulkeutuu.

2. Kiristä nauhoja niin, että keskelle muodostuu kiinteä "korinpohja".
3. Taita päälimmäiset nauhat niin, että aloitat oikealta alhaalta ja taita kohtisuoraan vasemmalle, sen jälkeen vasemmalta alhaalta kohtisuoraan ylös, vasemmalta kohtisuoraan oikealle ja viimeisenä oikealta ylhäältä alas, ja ensimmäisen nauhan alta pujottaminen sulkee neliön. Kiristä. Työ on nyt samanlainen molemmilta puolilta.
4. Seuraavaksi taitellaan sakarat. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta toivottavasti kuvasarja selventää. Ensimmäinen taitos tehdään alakautta sivulle.


5. Seuraava eteen alas, niin että muodostuu kolmio.

6. Seuravaksi kolmio taitetaan kahtia.

7. Ja nauhasta jäävä "häntä" pujotetaan pohjana olevan nauhan alitse.
Taitos toistetaan joka toiseen nauhaan, minkä jälkeen työ käännetään alassuin.

8. Työ näyttää nyt tältä. Sakarat taitellaan samoin nyt tällä puolella jäljellä oleviin vapaisiin nauhoihin.

9. Ennen viimeistelyä työ näyttää tältä. Leikkaa nyt ylimääräiset nauhanpäät pois ja ompele ompelukoneella, suoralla ompeleellä neliö tähden sisään n. 1/2 cm sakaroiden sisäpuolelle.

10. Lasinalunen on valmis.

3 kommenttia:

  1. Olipas kiva löytää blogisi! Ihania ideoita ja sain lisäinspiraatiota pariin mielessä muhineeseen ajatukseen. Tätä lasinalusta ajattelin kokeilla kierrätysmielessä vanhoista tilkuista :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos. löysin tämän idean jostain vanhasta lehdestä, mutta en osannut tehdä. Kokeilen sinun ohjeillasi, jotka ovat todella havainnolliset. kiitos.

    VastaaPoista