2011/11/05

Karpalo-valkoviiniglögi tähdellä


Tänään avasin glögikauden. Taivaallista. Koko talossa leijuu ihana kynttilöiden ja glögin tuoksu. Yleensä aloitan glögin juomisen
jo aikaisemmin syksyllä, mutta tänä vuonna en ole oikein innostunut kaupan glögeistä. Sen sijaan olen innolla lueskellut glögi -reseptejä. Miten monella tapaa glögiä sitten voikaan tehdä? Olen myös miettinyt mikä on glögin määritelmä? Ilmeisesti mikä tahansa kanelilla, inkiväärillä, neilikalla, pomeranssilla... maustettu kuuma juoma. Päätin sitten tehdä ihan oman version: mahdollisimman vähäsokerisen. (Valitettavasti olen joutunut muuttamaan ruokavaliotani siihen suuntaan, ja samalla luopunut monista suuurista herkuistani. Mutta se olisi sitten toinen tarina.)

Vähäsokeriseen glögiini laitoin:

2dl Kaskein Marjan sokeroimatonta karpalomehua
3dl vettä
Pienen lorauksen Olvin valmista glögitiivistettä
1/2 pussia Meiran glögimausteseosta.
Hedelmäsokeria maun mukaan
2 dl Kuivaa valkoviiniä

Ensin kuumensin karpalomehun, veden, glögitiivisteen, hedelmäsokerin ja glögimausteet melkein kiehuvaksi. Pienensin hellan ykköselle ja annoin hautua n.45 min. Sitten siivilöin mausteet pois ja lisäsin valkoviinin ja kuumensin jälleen, ei kuitenkaan kiehumispisteeseen saakka.

Itse pidän kuivasta valkoviinistä ja happamasta mehusta, joten en kaivannut juoman makeutukseen kovin paljon hedelmäsokeria. Sitä voi toki lisätä ihan maun mukaan.


Kuuman glögilasin alla komeilee uudenuutukaiset lasinaluset. Ne on taiteltu samoin kuin perinteiset tuohitähdet, joista paperinen versio on kuvattu edellisessä postissani. Tähti on taiteltu n. 3cm leveästä pellava-puuvilla-nauhasta ja  taittelu vaan on lopetettu kaksiulotteiseen vaiheeseen. Lopuksi vielä ompelin ompelukoneella neliön tähden keskelle, jolloin nauhojen päät kiinnittyvät ja alusesta tulee kestävä.

1 kommentti:

  1. Kivoja nuo lasinaluset. Minullakin olisi kivoja pellavanauhoja, täytyisi joskus kokeilla tähden tekoa.

    Ja olen samaa mieltä, että kaupan glögit ovat ihan liian makeita. Minäkin olen aika happamien makujen ystävä, joten täytyykin kokeilla sen tekemistä itse. En ole tuota sokeritonta karpalomehua kyllä mielestäni nähnyt, sokeroitua vain.

    VastaaPoista